Varustehankinnat

Peruskurssilla riittää salilta lainattavat varusteet. Jatkoryhmää varten pitäisi taas hankkia omat säärisuojat ja hanskat, vaikka ensimmäisillä kerroilla on edelleen vielä ok lainata salin varusteita - sen takia ei kannata jättää tulematta!

Lisäksi suositellaan vahvasti hammassuojien hankkimista. Ihan 10€ maksavat riittävät ja ne on tietyissä tekniikoissa hyvä olla käytössä, vaikkei sparraisikaan.

Suositeltavia suojavarusteita ovat myös alasuojat ja käsisiteet.

Kyynärpääsuojia, kypärää, polvisuojia ei normitreeneissä tarvita. Näiden hankintaa voi kuitenkin harkita tarpeen mukaan, jos päättää lähteä joskus ottelemaan.

Thaishortseja, nilkkatukia, ym. voi hankkia piristämään treenejä aikalailla oman fiiliksen mukaan. :)

Hanskat

Hanskojen paino ilmoitetaan unsseissa ja se vaihtelee tyypillisesti 10oz - 16oz välillä. Painavammat hanskat ovat isompia, sillä niissä on enemmän pehmusteita suojaamassa sekä omaa kättä, että vastustajaa sparreissa.

Padien ja säkin hakkaaminen pidemmällä aikavälillä kuluttaa ja tiivistää hanskoja, jolloin sparriparin huomioonottamiseksi on järkevä jossain vaiheessa hankkia erilliset tekniikka-/säkki- ja sparrihanskat. Alkuun kuitenkin pärjää yksilläkin. Tällöin 12oz tai 14oz on hyvä koko.

Viitteelliset koot harrastajan painon mukaan alla. Tarkempaa kokosuositusta voi myös kysellä tapauskohtaisesti salilla.

HenkilöTekniikkahanskatSparrihanskat
Alle 60kg10oz12oz - 14oz
60kg - 80kg12oz14oz - 16oz
Yli 80kg12oz - 14oz16oz

Säärisuojat

Säärisuojiksi suositellaan nahkaisia tai keinonahkaisia suojia. Ei sukkatyyppisiä neopreenisuojia, ne eivät tarjoa normitreeneissä riittävää suojaa kummallekaan osapuolelle. Koot vaihtelevat hieman ja kokotaulukot löytyvät useimmiten valmistajan sivuilta ja niissä ilmoitetaan tyypillisesti etäisyys jalkaterän yläosasta polven alaosaan.

Hammassuojat

Ei ole oikeastaan niin suurta väliä millaisia hammassuojia käyttää, kunhan ne on valmistettu kamppailulajikäyttöön. Suurimmalla osalla ihmisistä on boil & bite -tyyppiset suojat käytössä, joissa hammassuoja ensin keitetään ohjeiden mukaan ja sen jälkeen muotoillaan puremalla sekä painelemalla hampaisiin kiinni.

Hammassuojia saa kutakuinkin kaikista urheilu- ja kamppailulajiliikkeistä. Myös salin vieressä olevalta HJJK:n toimistolta löytyy aika halvalla suojat.

Erityismaininta (Mikolta) Sisu MAX hammassuojista - yllättävän hyvin pystyy puhumaan ja juomaan nämä suussa. Tarvittaessa pystyy myös muovaamaan kokonaan uusiksi. Saattavat tosin olla vähän isot pienempään suuhun ja vaatia sen takia hiukan leikkelyä tai luovaa muotoilua.

Halutessaan hammassuojia voi myös teetättää hammaslääkärillä tai käyttää yhtä netissä olevista palveluista, missä valos tehdään itse kotona, lähetetään valmistajalle, jonka pohjalta valmistetaan varsinaiset hammassuojat.

Hammasrautojen kanssa ja muissa erikoistapauksessa, kannattaa jutella asiasta hammaslääkärin kanssa.

Valmistajat: hanskat & säärisuojat

Valmistajien välillä sekä yhden valmistajan tuotteissakin voi olla suuria eroja istuvuuden ja tuntuman kannalta. Alla on listattuna tunnetuimpia valmistajia, sekä salilta kerättyjä kokemuksia niistä. Mahdollisuuksien mukaan, kannattaa kuitenkin myös sovittaa hanskoja ja hakea ihmisten kommentteja tietyistä malleista netissä.

Kolme tunnetuinta thaimaalaista valmistajaa, näissä ei voi mennä pieleen: Twins Special, Top King, Fairtex.

Myös tunnettuja ja hyväksi havaittuja thaimaalaisia merkkejä: Boon, Raja, Yokkao. Yokkaon tapauksessa hanskojen tarrateippien pitävyyden kanssa on havaittu välillä ongelmia, niin kannattaa katsella niitä omalla riskillä.

Länsimaalaisista Hayabusa sekä enemmän MMA-suuntautunut, mutta usein hieman edullisempi merkki on Venum.

Muitakin merkkejä on paljon olemassa. Näistä voi kysellä mielipiteitä salilla tai etsiä arvosteluja netistä!

Kauppoja

Alla toimiviksi ja luotettaviksi todettuja nettikauppoja. Kannattaa myös vilkuilla läpi tori.fi / huuto.net käytettyjen suojien/hanskojen varalta. Usein törmää varusteisiin, joita on käytetty vain muutaman kerran, kun ne on ostettu lajia varten, mutta harjoittelu jäänyt syystä tai toisesta kesken.

Suomalaisia nettikauppoja

Muita eurooppalaisia kauppoja

Thaimaalaiset nettikaupat

Postien ja tullien jälkeen ei tule välttämättä yhtään muualta ostettua halvemmaksi, mutta kuoseja ja malleja on saatavilla paljon enemmän. Jos tuotetta on varastossa, toimitus DHL Expressillä tapahtuu reilusti alle viikossa.

Ilmianna kauppa

Jos keksit hyvän paikan, vinkkaa meille ( if.gnirehtfognik@tcatnoc tai Mikolle treeneissä), niin lisäämme sen tälle sivulle! :)